Tasavallan presidentin INNOSUOMI 2009 -kunniamaininta

15.12.2009

Valtakunnalliset, tasavallan presidentin INNOSUOMI 2009 -palkinnot jaettiin kuudennentoista kerran Innopäivänä 15.12. Patentti- ja rekisterihallituksen Innotalossa.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen avustajinaan INNOSUOMI -raadin puheenjohtaja, pääjohtaja Martti Enäjärvi ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus jakoivat valtakunnallisen INNOSUOMI 2009 -kunniamaininnan Emeca Oy:lle tunnustuksena ja kannustuksena esimerkillisestä innovatiivisuudesta.

Emeca Oy:n osaamisen ydin on pohjarakentamisessa käytettävien lyöntipaalujen teräsosat. Yritys on panostanut paljon toimintojen ja teknologian kehittämiseen.

Rakennusten perustuksissa käytetään paalutusta kun rakennuspaikan kantavuus on epävarma. Betonipaaluja joudutaan jatkamaan jopa kymmeniin metreihin kantavan pohjan saavuttamiseksi. Paalujatkosten tekniset ratkaisut eivät ole juurikaan muuttuneet kymmeniin vuosiin.

Emeca Oy on kehittänyt ja tuotteistanut uudentyyppisen paalujatkoksen ja sen robottitekniikkaan perustuvan automaattisen valmistusmenetelmän. Emeca Oy:n paalujatkos kestää erinomaisesti sekä paalutusvaiheessa että toiminnassa jatkokseen kohdistuvia suuria rasituksia, mutta silti sen valmistusmenetelmä säästää jopa kolmanneksen raaka-ainemäärästä perinteisiin menetelmiin verrattuna.

Emeca Oy on saavuttanut nopeasti markkinajohtajan aseman Suomessa ja tukevan jalansijan alan laajoilla kansainvälisillä markkinoilla. Tuotannosta suuri osa menee vientiin ja kasvunäkymät ovat hyvät.


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Koivunen, p. 044-3000325